tiistaina, elokuuta 21, 2012

Herkulliset, tahmeat hunaja-chili munakoisot




Kävin Minnan blogin kommentilootassa lesoilemassa, että minullapa olisi yksi hyvä munakoisoresepti bloggaamatta. Tässä se nyt sitten on. Suoraan aussilehti Donna Haysta, jota en vaan kykene vastustamaan.


CHILILLÄ JA HUNAJALLA GLASEERATTUA MUNAKOISOA
4:lle

900 g munakoisoa leikattu lohkoiksi
80 ml öljyä
2 valkosipulin kynttä, murskattuna
2 cm pätkä (10 g) tuoretta inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
1 tl sambal oelek-chilitahnaa tai vastaavaa
90 g hunajaa
2 tl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 rkl riisiviinietikkaa
1/4 tl seesamiöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Laita munakoisolohkot uunipellille ja pirskottele päälle 60 ruokaöljystä. Paahda 15 minuuttia uunissa. Ota uunista, käännä munakoisot ja jatka vielä paahtamista toisen 15 minuuttia.

Sillä aikaa, kun munakoisot ovat uunissa, sekoita isossa kulhossa loppu öljy (20 ml), murskattu valkosipuli, inkivääri, sambal oelek, hunaja, tomaattipyre, suola ja pippuri sekä riisiviinietikka ja seesamiöljy.

Ota munakoisot uunista ja kaada ne mausteseoksen päälle kulhoon. Pyörittele mausteissa ja kaada koisot takaisin pellille. Paahda vielä noin 8-10 minuuttia tai kunnes munakoisot ovat kullanruskeita ja tahmaisia.

Donnassa nämä tarjottiin alkupalana, meillä syötiin lisukkeena. Toimii varmasti kummin vain.