maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Kasviksia ja naudanlihaa hapanimelässä kastikkeessa


Vihdoin taas langoilla! Toukokuu on ollut yksi iso hässäkkä opintojen ja työmenojen takia. Nyt on kevään viimeisetkin tentit takana päin, vain muutama raportti tuossa vielä odottelee.

Heti ensimmäiseksi parannusta arkisiin työpaikkalounaisiin. Toukokuussa tuli Saarioisen äidin lihakeitto turhankin tutuksi, samoin muutama muu valmisruokavakio, joita kykenen syömään. Yleensä ottaen en valmiisruokiin juuri koske, koska ne ovat yksinkertaisesti aika kamalia ja kalliitakin. Ravintolalounaat eivät myöskään pidemmän päälle innosta, kerran viikossa on ihan mukava määrä ja riittää minulle. Siispä kotiruokaa kehiin!

Sisäpaistin jämästä piti kehittää jotain. Tällä kertaa siitä syntyi tämä tyylikkäästi suomettunut kinkkiravintolamuona. Hapanimelän kastikkeen ohje löytyi Kulinaarimurulasta, jossa mitä ilmeisimmin on perehdytty kiinalaisiin sapuskoihin keskivertoa enemmän. Ärinomainen ohje olikin!

Kasviksia ja naudanlihaa hapanimelässä kastikkeessa

1 pieni purjosipuli suikaleina
1 solo valkosipuli silputtuna
2 porkkanaa tikkuina
1/2 paprika suikaleina
1 pieni kesäkurpitsa pilkottuna
1 tölkki bambunversoja
makeaa maissia tai minimaissin tähkiä
öljyä paistamiseen
200g naudan sisäpaistia suikaleina
(marinoitu valkosipulilla ja chilillä kera öljyn)

Paista ensin lihasuikaleet ja siirrä ne sivuun. Pikapaista sitten kasvikset, aloita porkkanasta, joka kypsyy hitaimmin. Lisää sitten muut viheriöt ja vokkaa ne nopeasti rapsakoiksi. Lisää pannulle kypsät lihat. Nosta pannu sivuun hetkeksi ja tee kastike.

Välispiikin hapanimelä kastike


2 dl vettä
1 dl etikkaa (valkoviini- tai sherry-)
1 dl (ruoko)sokeria
3 rkl tomaattipyreetä
1 rkl kanafondia
1-2 rkl maissijauhoja tai vastaavasti maizenaa

Kiehauta vesi, etikka ja sokeri. Sekoita pienessä kipossa tomaattipyree, fondi ja maissijauhot/maizena tahnaksi. Vispilöi tahna liemeen ja anna kiehua kunnes soossi paksunee. Holauta kastike kasvisten ja lihan päälle, sekoita ja tarkista vielä maut. Tarjoile riisin tai nuudelin kanssa.