torstaina, elokuuta 30, 2012

Kesäkurpitsa-halloumipihvit ja limellä maustettu jogurtti



Kun kerran tänä kesänä on tuota kesäskurpitsaa riittänyt niin itselle,  naapureille, ystäville, sukulaisille ja kummin kaiman serkuille, niin onpahan tullut tehtyä siitä kaikenlaista. Nämä makoisat pihvit taisivat olla jo edelliskuun Yhteishyvän Ruoka-lehdessä (josta en yleensä löydä yhtään mitään mielenkiintoista kokattavaa), mutta meillähän yleensä tullaan tällä viisiin vähän jälkijunassa. Sitäpaitsi kesäkurpitsan sesonki jatkuu, edelleen. Yhteishyvä siis yllätti positiivisesti!

Pusikosta poimittu tuore kesäkurpitsa muuten säilyy häkellyttävän pitkään jääkaapin vihanneslaatikossa. Ellei sitten päädy näiksi pihveiksi!



KESÄKURPITSA-HALLOUMIPIHVIT JA LIMELLÄ MAUSTETTU JOGURTTI
8 kpl (riippuen pihivin koosta)

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
150 g halloumia
1 kananmuna
yrttisilppua, esim. tilliä, basilikaa ja persiljaa
mustapippuria myllystä
oliiv- tai rypsiiöljyä paistamiseen

Limellä maustettu jogurtti:
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 limetin raastettu kuori ja mehu
ripaus suolaa
ripaus sokeria
ripaus rouhittua mustapippuria
muutama tippa tabascoa

Tarjoiluun: rucolaa (jos sattuu olemaan)

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna sen maustua pihvien teon ajan.

Raasta kesäkurpitsa ja laita se hetkeksi siivilään valumaan. Raasta myös halloumi karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteet kulhossa kanamunan, yrttien ja pippurin kanssa. Paista pannulla öljyssä miedolla lämmöllä pieniä pihvejä. Anna pihvien ruskistua molemmin puolin. Tarjoile limetti-jogurttikastikkeen ja rucolan kanssa.



Nämä pienet pihvit olivat sangen hankalia kuvattavia, 
valkoisesta kastikkeesta nyt puhumattakaan...

tiistaina, elokuuta 28, 2012

Tomaattiaika!

 

Tomaattikeitto on porissut yhden jos toisenkin blogikokin hellalla. Itse en ole vielä ehtinyt keittojen pariin, vaikka meilläkin saadaan vihdoin kunnon satoa kasvihuoneen tomaateista. Muutaman vuoden se tosin vaati harjoitttelua. Tänä vuonna olen ankarasti leikellyt ja karsinut kasvustoja, poistanut varkaita sekä kukkia, katkonut latvat ja kääntänyt kastelutkin ajoissa vähän pienemmälle. Jo on kumma, jos eivät olisi tomaattilaiset tajunneet alkaa kypsyä. Oppia ikä kaikki se on puutarhuroinnissakin.

Omat tomaatit on tullut syötyä ihan sellaisenaan ja salaateissa, ovat niin ihanan makeita. Kaupan tomaateista tuli sitten tehtyä täytettyjä tomaatteja. Alkuperäisresepti on Amerikanmaalta.


TÄYTETYT UUNITOMAATIT
4:lle

4 kypsää isoa tomaattia
Suolaa
2,4 dl leivänmuruja
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
reilusti, n. 1 dl hienonnettuja yrttejä, esim. basilikaa, timjamia ja lehtipersiljaa
Mustapippuria myllystä rouhaistuna
2,4 dl parmesaania raastettuna
1,2 dl oliiviöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Leikkaa tomaatit puoliksi ja koverra niistä pois siemenet ja vähän hedelmälihaa. Ripottele suolaa sisälle ja laita ne ylösalaisin käännettyinä lepäämään 15 minuutiksi talouspaperin päälle.

Sekoita isossa kulhossa täytteen ainekset: leivänmurut, valkosipuli, yrttisilppu, pippuri oliiviöljy ja puolet parmesaaniraasteesta (1,2 dl). Laita tomaatit kevyesti öljyttyyn uunivuokaan, täytä tahnalla ja ripottele päälle loppu parmesaani.

Paista uunissa kunnes tomaatit ovat kypsiä ja päällinen on kullanruskea, aikaa menee noin 30 minuuttia.




tiistaina, elokuuta 21, 2012

Herkulliset, tahmeat hunaja-chili munakoisot




Kävin Minnan blogin kommentilootassa lesoilemassa, että minullapa olisi yksi hyvä munakoisoresepti bloggaamatta. Tässä se nyt sitten on. Suoraan aussilehti Donna Haysta, jota en vaan kykene vastustamaan.


CHILILLÄ JA HUNAJALLA GLASEERATTUA MUNAKOISOA
4:lle

900 g munakoisoa leikattu lohkoiksi
80 ml öljyä
2 valkosipulin kynttä, murskattuna
2 cm pätkä (10 g) tuoretta inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
1 tl sambal oelek-chilitahnaa tai vastaavaa
90 g hunajaa
2 tl tomaattipyrettä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 rkl riisiviinietikkaa
1/4 tl seesamiöljyä

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Laita munakoisolohkot uunipellille ja pirskottele päälle 60 ruokaöljystä. Paahda 15 minuuttia uunissa. Ota uunista, käännä munakoisot ja jatka vielä paahtamista toisen 15 minuuttia.

Sillä aikaa, kun munakoisot ovat uunissa, sekoita isossa kulhossa loppu öljy (20 ml), murskattu valkosipuli, inkivääri, sambal oelek, hunaja, tomaattipyre, suola ja pippuri sekä riisiviinietikka ja seesamiöljy.

Ota munakoisot uunista ja kaada ne mausteseoksen päälle kulhoon. Pyörittele mausteissa ja kaada koisot takaisin pellille. Paahda vielä noin 8-10 minuuttia tai kunnes munakoisot ovat kullanruskeita ja tahmaisia.

Donnassa nämä tarjottiin alkupalana, meillä syötiin lisukkeena. Toimii varmasti kummin vain.

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Jääteetä herukanlehdistä ja sitruunoista



Ihanan Paulin ihanasta kirjasta löytyi raikas jääteeresepti. Tein tätä jo pari satsia odottelemaan ensi kesää. Eikun ensi viikonlopun rapujuhlia. Huono vitsi, tiedän! :)

Nuorista mustaherukanlehdistä tulisi varmasti vielä vähän aromikkaampi juoma, mutta onnistui ihan hyvin näillä elokesän lehdilläkin. Joten jos olet jo tyhjentänyt mustaherukkapensaasi marjoista, riipaise vähän lehtiäkin ja nauti elokuun auringosta raikkaan jääteen seurassa.


JÄÄTEE HERUKANLEHDISTÄ JA SITRUUNOISTA
2 litraa

1,2 L pieniä (ja nuoria) herukkapensaan lehtiä
2 luomusitruunaa
4 dl sokeria (laitoin vain 3 dl, riitti minun makuuni)
1 pussi Earl Grey-teetä
2 litraa kiehuvaa vettä

Huuhtele mustaherukkapensaan lehdet ja laita ne isoon kulhoon. Pese sitruunat ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi ja nosta lehtien päälle. Lisää sokeri ja teepussi, kaada päälle kiehuva vesi. Anna vetäytyä vähintään 30 minuuttia.

Siivilöi tee ja jäähdytä. Pakasta tarivttaessa. Tarjoa juoma jääkylmänä, lisää joukkoon muuta sitruunaviipale.

Vinkki: Jäätyneestä juomasta voi raaputtaa myös raikkaan granitén.




Hei haloo! Tyyppi syö kaikki mun tillit. 
Mutta on se kivempi kuin lehtokotilot. Varsinkin sitten isona.

lauantaina, elokuuta 18, 2012

Kurkkuvuoren valloitus: kylmä kurkkukeitto


Kuinka ihmeessä kolme kasvihuonekurkkua ja muutama avomaankurkku voi tuottaa ihan hillittömästi satoa, näinkin perisuomalaisena kesänä? Ja kun tänä vuonna satohuippu osuu vielä samaan aikaan kesäkurpitsan kanssa, niin kyllä pysytään koko suku ja naapurit kurkussa ja kurpitsassa!

Kurkkuruokaklassikko tzatzikia on tehty tässä viime viikkoina ihan riittämiin, ja vaikka en vielä olekaan kyllästynyt siihen, niin päätin tehdä jotain muuta. Ihanan lämmin viikko ja aurinkoinen viikonloppu vievät mielen väkisinkin kylmiin keittoihin. Blogistaniasta löytyi vaikka mitä ihania reseptejä, joista sitten koostin tällaisen keiton.


KYLMÄ KURKKUKEITTO

3 keskikokoista kasvihuonekurkku
1 limen mehu (tai enemmänkin)
Tuoretta tilli silputtuna
Tuoretta minttua
1 dl vehnäolutta
2 dl turkkilaista jogurttia
suolaa ja pippuria
1 pieni valkosipuin kynsi
1 dl kouhukermaa

Koristeeksi kurkun kukkia

Kuori kaikki tai osa kurkuista (kuorista saa kivasti väriä). Paloittele kurkut sekä valkosipulin kynsi ja nakkaa blenderiin, lisää mukaan yrtit ja pöräytä tasaiseksi. Lisää mukaan jogurtti, kerma ja olut sekä limetin mehu. Blendaa sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Maistele ja lisää yrttejä tai hapokkuutta, jos siltä tuntuu. Laita keitto kaappiin tekeytymään ainakin puoleksi tunniksi. Maista uudelleen ja säädä makuja, jos on tarvis.

Vinkki: Taannoisella Tallinnan retkellä törmäsin myös kivaan kurkkukeittoon. Pohja oli jogurttityyppinen ja se oli maustettu erittäin runsaalla tillillä. Mukana oli ihan pieneksi silputtua kurkkua ja retiisiä, jotka toivat keittoon kivaa suutuntumaa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos on silppuamisintoinen.


Note to self: Yrtteinä keittoon voi käyttää esim.  minttua, tilliä ja basilikaa. Hapokkuutta saa limetin tai sitruunan mehuklla, valkoisella balsamicolla, verjusilla tai sherryviinietikalla. Nestelisänä voi käyttää kuplavettä, vehnäolutta, kasvislientä, kermaa, jogurttia, ranskankermaa. Ruokaisuutta ja täyteläisyyttä saa vaikka manteleilla ja pähkinöillä. Pientä takapotkua keittoon saa valkosipulilla ja chilillä.

Ja kun haluat lämpimän kurkkukeiton, niin kokeile vaikka näitä:

Kuuma kurkkukeitto
Heljä Liukko-Sundströmin rakas kurkkukeitto



maanantaina, elokuuta 13, 2012

Ihanista ihanin Pavlova



Suomalainenhan ei usko mitään, ennen kuin on itse kokeillut. Olin toki kuullut ja lukenut, että itse valmistettu Pavlova on ihan toista maata, kuin kaupan marengista tehdyt viritelmät. Pavlova on siis kummitellut to Cook-listallani jo hetken.

No, koitti siis päivä, jolloin ystävän mökillä teimme ihanan illallisen päätteeksi unelmankeveän pavlovan. Totta, se on ihan eri juttu kuin ne kaupan marengit. Kevyttä, mutta ihanan makeaa ja hieman tahmeaa. Epäilen, että ei tätä syömällä kuitenkaan ballerinaksi muutu...

Resepti on peräisin ystävän vaihtarivuoden äidiltä, suoraan Uudesta-Seelannista. Hyvin saman tyyppinen, kuin tuo linkin takaa löytyvä Jaanan bloggaama resepti.

Hätäisen hommahan tämä Pavlova ei ole, koska paistaminen ja jäähtyminen vievät oman aikansa. Mutta muuten todella helppoa ja vaivatonta. Ja hei, myös gluteeniton leivonnainen ja täytettä muuntamalla myös maidoton versio onnistuu. Toisin kuin kaupan marengeilla, niissä saatta piileskellä maitoproteiinia! :(


PAVLOVA

Marenkipohja:
4 valkuaista
2,5 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa

Täyte:
kuohukermaa
mascarponea
(sokeria)
vaniljaa, sitruunankuorta
kauden marjoja tai hedelmiä
Soseutettua mansikkaa

Laita uuni lämpenemään 140 asteeseen.

Vaahdota valkuaiset ja suola napakaksi vaahdoksi. Lisää vähitellen sokeri, kunnes se on kokonaan "sulanut" joukkoon. tuloksen kiiltävä, napakka massa. Sekoita varovasti käännellen joukkoon maissitärkkelys, vaniljauute ja etikka.

Levitä massa pellille leivinpaperin päälle rinkulaksi. Paista 140 asteessa ensin 15 minuuttia. Laske lämpö 120 asteeseen ja jatka paistamista 1h 15minuuttia. Anna jäähtyä hitaasti, ensin uunissa ja sitten pöydällä.

Vaahdota kermaa ja / tai mascarponea, mausta halutessasi sokerilla, vaniljalla ja pienellä ripauksella sitruunankuorta. Kasaa marengin päälle kerma-mascarponea,  raidoita mansikkasosella, lisää päälle marjoja ja koristele vaikkapa mintun lehdillä. Tarjoa välittömästi.


Kesän aarteita!

torstaina, elokuuta 09, 2012

Lähiretkellä Isossa Vasikkasaaressa


Jos ruuanlaitossa ne yksinkertaisimmat asiat ovat usein parhaita, niin matkailussa vastaavasti huippuhienoja paikkoja voi löytyä ihan lähistöltä. Aina ei tarvitse reissata kaukomaille kokemaan matkailuelämyksiä. Välillä ne löytyvät naapurikaupungista, pienen laivamatkan päästä.

Yksi aurinkoinen lomapäivä vietittiin Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Innoituksesta kiitos kauniille Hella ja Houkutus-blogille.

Saarelle pääsee kätevästi yhteysaluksella useammastakin paikasta Espoossa. Saaren kulkuväylät ovat helppokulkuisia sorateitä, eväänsyöntipaikkoja, grillikatoksia ja wc-tiloja löytyy hyvin. Uimaranta on mukavan suojaisia. Ja privaatimpia piknikpaikkoja ja rantakalliota vaikka kuinka. Ei mieletöntä väentungosta ja hillittömiä turistiryhmiä. Ja mikä parasta, kiva ravintola terasseineen ihanassa vanhassa huvilassa. Meillä ei ollut mukana eväitä, vaan nautimme kovasti ravintola Gula Villanin lohikeitosta ja halloumisalaatista sekä köyhistä ritareista.

Kannattaa käydä, koska kesää on vielä jäljellä!



Kesäterassi


tiistaina, elokuuta 07, 2012

Svenssonin Paul ja tomaattisalaatti



En ole koskaan ollut mikään maailman suurin Strömsö-fani, mutta kieltämättä siellä on ollut kivoja ja päteviä kokkeja, kuten Michael Björklund ja nyt uusin ihastukseni, ruotsalainen Paul Svensson. Tai no, lähinnä olen siis ihastunut Paulin keittokirjaan Grilli kuumana.

Lainasin opuksen hetken mielijohteesta kirjastoreissulla. Illalla silmäilin kirjaa ja totesin, että tämähän on inspiroiva. Raahasin kirjan mukaan kesäparatiisinkin ja toteutin heti yhden lisukkeen, joka maistui mainiolle. Ei mitään ihmeellistä kommervenkkiä, mutta todella toimivaa. Ohjeen nimi oli muuten salaatin sijaan hillo, liekö käännöskukkanen.

Kirjasta vielä sen verran, että makuyhdistelmät ovat nokkelia ja reseptit helppoja toteuttaa muullakin kuin grillillä. Grillauksen tekniikkaosuus ja sen tyyppinen sisältö asiallista ja sitä on sopiva määrä. Kuvat ovat kauniit ja taitto tyylikäs (Ei kai ruotsalaiset rumaa teekään!) Erityispapukaijamerkki sisälämpötilatiedoista niin lihoille kuin kaloillekin. Niistä ei varmaan ikinä voi vaahdota liikaa.

Kirjan saa omakseen muuten superedullisesti Adlibriksestä. Tein tänään pientä hintakartoitusta.


FETALLA, OREGANOLLA JA ETIKALLA MAUSTETTU TOMAATTISALAATTI

3 pieneksi kuutioitua tomaattia (meillä osittain kirsikkatomaatteja)
1/2 pieneksi kuutioitua kurkkua
75 g pieneksi kuutioitua fetaa
1 salottisipuli (meillä kesäsipuli varsineen)
1 dl oliiviöljyä
2 rkl etikkaa (meillä sherryviinietikka)
3 oksaa oreganoa revittynä
suolaa ja mustapippuria

Yhdistä kaikki ainekset ja anna maustua 20 minuuttia enne tarjoamista. Sopii melkeinpä minkä vaan grillatun ruuan lisukkeeksi.

Note to self: Poistin tomaateista suurimman osan siemenistä, koska seoksesta olisi tullut muuten aika liemevää

maanantaina, elokuuta 06, 2012

Punaherukan kesyttäjä: Marenkinen herukkapiiras




Sitä taitaa olla tällä hetkellä liikkeellä. Nimittäin punaherukoiden lievää ylituotantoa. Puhumattakaan kesäkurpitsasta, kurkusta perunoista. Minttua ja lisptikkaa unohtamatta.

Ihan kaikille punaherukka ei maistu ihan sellaisenaan, marja kun on melkoisen hapokas. Mutta pienen marenkihunnun myötä se muuttuu huomattavasti helpommin lähestyttäväksi.

Ja vaikka itse syönkin punaherukat ihan sellaisenaan maustamattoman jugurtin kanssa, ilman sokeria, niin en voinut vastustaa tätä herkullisen kuuloista ohjetta, joka osui silmiini eräästä jenkkiläisestä ruokablogista.


Tämä on siitä mukava ohje, että toteutus ei vaan kummoisia vempeleitä ja on aika nopsa. Onnistuu hyvin kesämökilläkin. Ja ainahan voi oikaista ja käyttää valmista murotaikinaa. Tosin silloin kannattaa olla tarkkana, ettei esipaista pohjaa liian kuivaksi. Sitäpaitsi valmistaikinassa ei ole lainkaan sitruunaa!



MARENKINEN HERUKKAPIIRAS

Piirakkataikina:
3,6 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1,2 dl pehmeää voita
1,2 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1 tl raastettua sitruunan kuorta (noin 1 sitruunan kuori)

Herukka-marenkitäyte:
2 valkuaista
1,2 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
reilu 1/2  litraa punaisia viinimarjoja

Sekoita isossa kulhossa jauhot ja leivinjauhe. Lisää mukaan pehmeä voi, sokeri ja keltuaiset sekä sitruunan kuori. Sekoita puuhaarukalla, kunnes seoksesta muodostuu taikina. Muotoile taikinasta pallo, kelmuta ja laita jääkaappiin lepäämään noin puoleksi tunniksi.

Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen.

Kaulitse taikina sopivaksi noin 24-26cm irtopohjavuokaan. Irtopohjavuoka kannattaa voidella ennen taikinan taputtelua. Taikinan pitää nousta vuuassa noin 2,5 cm pohjalta reunoille, jotta saat täytteen aseteteltua hyvin. Paista noin 25 minuuttia tai kunnes pohja on kauniin kullanruskea. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman.

Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen.

Valmista marenkitäyte:
Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi. Lisää maissitärkkelys ja lisää sitten sokeri pienissä erissä. Vatkaa 5 minuuttia. Kääntele herukat varovasti spatulan avulla marenkiin. Levitä marenkiseos hieman jäähtyneelle piiraspohjalle. Paista noin 10 minuuttia tai kunnes päällinen on saanut hieman ruskeaa väriä.


Josko ottaisin vielä yhden palasen? Ihan pienen vain.

sunnuntaina, elokuuta 05, 2012

Minttuinen mansikka-vinaigrette





Mansikoita on tullut tänä kesänä syötyä ihan häkellyttävän paljon, muodossa jos toisessa. Tämän salaatinkastikkeen olen surauttanut jo muutamaankin kertaan, kun nyt kerran oli kesäloman kyläpaikassa mansikkapelto siinä keittiön akkunan alla. Ja ilmeisesti minulle on "jäänyt päälle" myös tuo minttu, kun sitäkin tuppaa menemään vähän jokaiseen keitokseen.

Nykyisin mansikkasesonki kestää ihan häkellyttävän kauan. Lajikkeita on kehitetty ja onneksi on noita myöhäisempiäkin, ei tarvitse heti siirtyä ulkomaan marjoihin tai vaihtaa pelkästään herukoihin, vadelmiin, karviasiin ja mustikoihin. Vaikka hyviä ovat nekin!

MINTTUINEN MANSIKKA-VINAIGRETTE

1,5-2 dl mansikkasiivuja
muutama oksa minttua silputtuna
noin 0,4 dl rypsiöljyä
2 rkl valkoista balsamicoa
muutama tippa sitruunamehua
suolaa
mustapippuria  myllystä
(hunajaa)

Surauta ensin viipaloidut mansikat ja minttu soseeksi. Lisää sekaan öljyä ja etikkaa sekä hieman sitruunamehua. Mausta suolalla ja pippurilla. Pyöräytä bamixilla kaikki sekaisin. Tarkista maku ja tasaa hunajalla, jos tuntuu liian happoiselta.

Jos et omista sauvasekoitinta tai blenderiä, niin muussaa ensin mansikat haarukalla, ja jatka siitä sitten eteenpäin, kuten parhaaksi näet, haarukan tai vispilän voimin.

Tarjoile salaatin sivulla. Törkeän hyvää esim. halloumisalaatin kanssa.

Note to self: Rypsiöljyn tilalle käy hyvin mieto oliiviöljykin. Etikaksi voi kokeilla vaikka siideriviinetikkaa, sherryviinietikkaa tai mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Määriä voi hyvin fiksailla oman maun mukaan, mansikoiden makeus vaikuttaa lopputulokseen paljon. Jos haluat pientä potkua kastikkeeseen, niin lisää mukaan muutama tippa tabascoa. Ei tämä ole niin nöpösen nuukaa meillä!

Talvella, kun pakkanen ja pimeys oikein ahdistaa, niin tämän voi surauttaa toki myös pakastemansikoista. Tuoreen mintun voi korvata kuivatullakin. Mutta ei nyt hei puhuta talvesta vielä!







Oman mansikkamaan satoa. Niin makeita ja hyviä suoraan pellosta poimittuina.

lauantaina, elokuuta 04, 2012

Marjat ja hedelmät pakettiin



Ennen matkatarinoita on pakko julkaista Omenamintun ihana kesäjälkkäri mansikka-nektariininyytit. Jos on lemon posset helppo homma, niin kyllä ovat nämäkin. Hedelmiä voi vaihdella sen mukaan, mitä kaapista löytyy ja mansikoiden lisäksi tässä voisi käyttää myös kirsikoita.  Helppoa ja nopeaa!

MANSIKOITA JA NEKTARIINEJA NYYTISSÄ
4:lle

4 nektariinia (2 nektariinia tai 4 viipaletta ananasta)
(1 banaani)
½-1 l mansikoita
(1 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa)
50–100 g valkosuklaata
(½ dl pekaanipähkinöitä tai muita pähkinöitä)

Tarjoiluun: jäätelöä

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen tai valmistele grilli.

Paloittele hedelmät ja halkaise mansikat.

Levitä pöydälle neljä isoa leivinpaperiarkkia. Jaa hedelmät ja mansikat paperiarkeille ja valuta niille halutessasi siirappia tai hunajaa. valkosuklaa on melkoisen makeaa, joten tämä ei ole ihan välttämätöntä. Riippuu makeahampaasi kolotuksesta.

Paloittele valkosuklaa ja pähkinät leikkuulaudalla karkeasti ja ripottele päällimmäiseksi. Taittele leivinpaperiarkki mahdollisimman tiiviiksi paketiksi.

Paista pellillä uunin keskitasossa vain 5 minuuttia. Jos valmistat nyytit grillissä, kääri ne vielä alumiinifolioon ennen grillausta. Nyytit ovat valmiit, kun suklaa on sulanut.

Tarjoa nyytit kuumina kylmän jäätelön kanssa.

perjantaina, elokuuta 03, 2012

Missäs sitä ollaan oltu?




No lomalla ollaan oltu. Kotomaassa ja Etelä-Helsingissä. Ja Riianlahden rannalla. Lähellä, mutta silti niin kaukana.