torstaina, kesäkuuta 28, 2012

Suupielet ja sormet tahmassa: Ribsit




Ribsit ja coleslaw taitavat olla tämän kesän blogihittejä eikä suotta. Mahtiherkkuja molemmat.

Meilläkin ribsit sulostuttivat juhannuskemuja. Tyypilliseen tapaani en joutanut etukäteen tutkimaan ohjeita, vaan menin kepeästi muistin varassa. Grillauskastikkeen ohjeen nappasin hätäpäissäni (en juhannuspäissäni) kesäkuun Ruokapirkasta ja tempaisin siinäkin mutkat suoriksi. Mutta ei hullumpi soosi, teen kyllä toistekin.

Ribsit olivat oikein laadukkaita ja peräisin Tammelan Makulihasta. Siinäpä muuten puoti, jossa kannattaa kesäreissulla pysähtyä. Tai tehdä jopa mutka ja mennä Makulihan kautta.

Ribsien esikypsennys tapahtui tällä kertaa uunissa, 150 astetta, varmaankin muutama tunti. En nimittäin muista, koska laitoin ne uuniin, lähdin lenkille ja menin saunaan. Onneksi joku pelasti ne ajoissa uunista pois! :D Että sellainen juhannusemäntä. Ennen uunitusta tekaisin maustetahnan lihan pintaan tomaattisoseesta, yrteistä, savupaprikasta, pippurista, suolasta, öljystä ja tilkasta balsamicoa. Ensi kerralla aion kyllä kokeilla keittämistä esikypsennyksenä ja tehdä jonkun itämaistyyppisen valelusoosin.

Seuraavana päivänä esikypsennetyt ribsit päätyivät kesäkeittiön parilalle, koska grillihiilet olivat loppu-slut. Kuuluu juhannukseen. Mutta eipä kuulkaa haitannut, Ruokapirkan cokis-marinadilla läärättynä näistä tuli ihan superhyviä. Kaik män, vaikka niitä oli todellakin reilusti. Sormet ja suupielet tahmassa. :D


Cokismarinadi tai ribsien valelukastike
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä tai 1 solo vs
4 rkl tomaattipyrettä
4 rkl öljyä
2 dl kookkakoolaa aka kolajuomaa
4 rkl punaviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria tai hunajaa
1 rkl vahvaa sinappia
1 tl sambal oelek-chilitahnaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
savupaprikajauhetta 2 tl (oma lisäys)

Hienonna sipuli ja valkosipuli, kuullota niitä pannulla öljyssä ja lisää mukaan tomaattipyre.

Lisää pannulle loput raaka-aineet ja kiehauta. Soseuta halutessasi sauvasekoittimella.

Tämä satsi piisaa noin 1,2 kg:lle lihaa. Sopii erinomaisesti possulle ja kanalle. Tai niinkuin meillä, ribsien valelukastikkeeksi.

P.S. Hieman mua hymyilytti, kun paikallinen CM-kauppias mainosti tänään lähilehden takasivulla reteästi: panovyö, porsaan rimpsuluut. På den andra inhemska säger man patronbälte, köttiga grisben. Mutta tekevällehän sattuu!

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012

Baba Ganoush ja myöhemmät vaiheensa

 

Perinteinen libanonilainen munakoisodippi, baba ganoush on ollut to cook-listallani jo pitkään. Eikä vähiten siksi, että joulupukki toi aikoinaan, siis jouluna, paketin, jossa oli symppiksen Chef Ramzin herkullinen  Arabilainen keittiö-keittokirja.

Tälle dipille löytyy varmasti ohjeita vaikka kuinka ja paljon. Pitäydyin tällä kertaa tässä Chef Ramzin ohjeessa, enkä alkanut sen suuremmin googlettelemaan. Ostamani tahini oli melko voimakasta, joten munakoisojen olisi pitänyt olla hieman isompia. Kannattaa siis lisätä tahini vähitellen ja maistella välillä.

 Superherkullinen halloumi-kasvispatonki

Baba ganoushia tuli aikamoisen reilu satsi. Piti siis keksiä jatkokäyttöä. Ratkaisuna toimi täyteytyt patongit välimerellisellä meiningillä: Tahnan ja leivän lisäksi nämä sisälsivät salaattia, paahdetttua kesäkurpitsaa, tuoretta retiisiä, kevätsipulia, tomaattia, mustapippuria ja kullanruskeaksi paistettua halloumi-juustoa. Herkkua!
 
Baba ganoush eli libanonilainen munakoisodippi

2 isoa munakoisoa
noin 1 dl tahinia
1 dl sitruunamehua
2 tl puserrettua valkosipulia
suolaa
oliiviöljyä

Huuhdo munakoisot ja pistele niihin reikiä terävällä veitsellä, jotta ne eivät halkea uunissa paistamisen aikana. Itse halkaisin koisot ja tein niihin ristiviillotuksen.

Laita koisot uunivuokaan tai pellille ja paahda niitä uunissa 250 asteessa noin 15-20 minuuttia. Voit paistaa ne myös pannussa liedellä.

Kun munakoisot ovat paahtuneet melkein pikimustiksi, ota ne uunista ja kuori juoksevan veden alla. Valuta koisoja lävikössä 15 minuutin ajan.

Pilko munakoisot ja pyöräytä tehosekoittimessa yhdessä tahinin, sitruunamehun, valkosipulin ja suolan kanssa. Tarkista maut ja säädä tarvittaessa. Soseuttamiseen voi käyttää toki myös sauvasekoitinta.

Kumoa tahna kulhoon ja tee keskelle syvennys. Lorauta syvennykseen oliiviöljyä ja koristele granaattiomenansiemenillä tai tomaattikuutioilla. Retiisiviipaleet ja yrtit antavat myös kivan säväyksen. Koska mitään kovin kaunistahan tämä tahna ei väriltään noin muuten ole. Mutta maku korvaa ulkonäön, taatusti!

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012

Oli juhla ja juhannusilta

 Juhannusyön taikaa, meiltä näkyy kauas yli peltojen ja metsien.

   
 Kokko, mallia komia.


Yksi makkara...


 ...jengimakkarat, ehdoton hitti Westcharkin Chorizo!


Sitten mintulla maustettua mansikka-raparperikakkua. 
Reseptejä ja lisää tunnelmia, kunhan tästä tokeennutaan.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2012

Misut ja misut vol 2: Raparperitiramisu



 
Tämän kesän rapaprperikiintiö ei suinkaan vielä ole täynnä. Vaikka aika monta leivonnaista on tullut jo tehtyä!

Vihdoinkin sain aikaiseksi toteuttaa projektina olleen raparperitiramisun. Kokeilussa ollut ohje on keittiömestari Arto Rastaan ja peräisin kevään Viini-lehdestä.

Miespuolisen tiramisumittarissa tämä reitattiin "ihan hyväksi". Tosin ei tämä kuulemma peittoa erään ammattilaiskaverimme tekemää tiramisua, jota Miespuolinen säännöllisesti kaiholla muistelee...

Raparperitiramisu

8-10 annosta

1l raparperiä kuorittuna ja paloiteltuna (1,5cm paloja)
1 dl sokeria
2 dl vettä
1/2 dl Triple sec-likööriä
3 liivatelehteä

Juustotäyte:

1 dl sokeria
4 keltuaista
400 g Mascarpone-juustoa
4 valkuaista

Lisäksi:

24 savoiard-keksiä tai pala kakkupohjaa
2 rkl brandya tai konjakkia
1 dl kahvia kostutukseen

Koristeluun:

kaakaojauhetta
valkosuklaata

Laita kattilaan raparperi, sokeri, likääri ja vesi. Kiehuta hiljalleen, kunnes raparperit pehmenevät. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.

Nosta kattila liedeltä, siivilöi noin 3/3 liemestä pois. Liuota liivatelehdet tilkkaseen raparperimehua ja lisää se raparperin joukkoon. Tavoitteena tanakka tahna.

Vatkaa sokeri ja keltuaiset vaahdoksi. Notkista huoneenlämpöinen tuorejuusto ja lisää se muna-sokerivaahtoon. Sekoita hyvin. Lisää joukkoon myös jäähtynyt raparperiseos.

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita se varovasti 3-4 erässä juustoseoksen joukkoon.

Aseta puolet kekseistä tai kakkupohjasta vuoan pohjalle ja kostuta alkoholilla maustetulla kahvilla. Silikoninen pullasuti oli tässä mainio apuväline.

Lisää puolet täytteestä vuokaan pohjan päälle. Laita täytteen päälle toinen kerros keksejä tai kakkua. Kostuta.

Levitä loput täytteestä keksien päälle, peitä kelmulla ja nosta kylmään puoleksi tunniksi.

Siivilöi päälle reilusti kaakaojauhetta ja nosta vuoka takaisin kylmään vielä noin 3-4 tunniksi.

Koristele valkosuklaalastuilla tai murskalla enne tarjoilua. Minä lisäsin päälle koristeeksi vielä muutaman mansikan.




tiistaina, kesäkuuta 19, 2012

Viileän vihreä lehtisalaattigazpacho



Tästä reseptistä en voi todellakaan ottaa mitään krediittejä itselleni. Ohje on Ravintola Savoyn Kari Aihisen kynästä. Aineksia voi kuulemma muunnella sen mukaan, mitä kaapista sattuu löytymään.


Jos et tee tätä juhannukseksi, niin palaa aiheeseen heinäkuun helteillä. Taattua viilentävää helleruokaa. Ja mikä väri, ihana!


Lehtisalaattigazpacho - kylmä vihreä keitto


1 kg vihreitä viinirypäleitä (kivetön)
6 kpl tuoretta kurkkua
1 keltasipuli
2  valkosipulinkynttä
4 oksaa varsiselleriä
3 omenaa
4 ruukkusalaattia tai vastaava määrä salaatinlehtiä vaikka omalta kasvimaalta
4 viipaletta vaaleaa leipää, reunattomana
3 rkl maustamatonta jogurttia
2 dl verjus'ta (voi korvata vaalealla balsamicolla)
2 dl oliiviöljyä
1 dl neutraalia kasviöljyä
0,5 dl vaaleaa balsamicoa
10 tippaa tabascoa
2 rkl worchestershire-kastiketta
0,5 dl sokeria
2 rkl suolaa

Kuori kurkut, sipulit ja omenat. Pese loput vihannekset. Leikkaa kaikki vihannekset paloiksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua 6-8 tuntia kylmässä.

Aja blenderissä sileäksi ja siivilöi. Jäähdytä keitto pakastimessa kylmäksi. Tarjoile jonkun rapisenvan kanssa, meillä oli paahdettuja kurpitsan siemeniä. Myös pieneksi pilkottu tomaatt ja kurkku toimisivat varmasti tai leipäkrutongit. Älä koristele salaatilla, niinkuin tein kuvaa varten. Ei toimi käytännössä.

Minä tosin tein niin, että vetäisin kaiken ensin blenderillä sekaisin, siivilöin ja jäähdyttelin vasta sitten. Ja kannattaa laittaa blenderiin vähän useammassa satsissa, menee helpommin…  Tein puolikkaan satsin ja riitti mainiosti 12 hlö:lle välikeitoksi. Säilyy mainiosti jääkaapissa ja väitetään kestävän myös pakastamisen.

Edit: Löytyy täältä pari muutakin gazpachoa: tomaattigazpacho ja mansikkagazpacho. Kokeile!


maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Paahdetut kesäkasvikset ja mintulla maustettua kvinoakuskus



Halloo, mihin tämä kesä oikein laukkaa, tällä viikolla on jo juhannus?

Vaikka en ole ehtinyt bloggamaan, olen sentään saanut jotain kokattua. Tässä kulinaarista antia viime viikon terassiavajaisista.

Tuumailin tovin ja toisen ja pläräsin kaikenmaailman ruokalehdet edellisiltä kesiltä. Päädyin toteuttamaan muunmuassa tämän toissakesän GRV:n herkulliselta kuulostavan salaatin. Ennakko-odotukset eivät pettäneet, vaikka ruuan nimi onkin aikamoinen sanasekamelska!

Tässä on muuten sekin hyvä puoli, että kasvikset ja kuskusin voi hyvin valmistaa jo edeltävänä päivänä. Maut vain syvenevät jääkaapissa. Selvästi juhannusmatskua!

Paahdetut kasvikset ja mintulla maustettu kvinoakuskus


Kasvikset:
1 iso punainen paprika
1 iso keltainen paprika
1 pieni kesäkurpitsa
2-3  varhaissipulia (varsineen)
4-5 terttutomaattia tai noin 20 kirsikkatomaattia
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 tl ruokokidesokeria
1 rkl sherryviinietikkaa
(250 g vihreitä papuja)

Laita halloumi likoamaan kylmään veteen.

Huuhdo kasvikset, poista paprikoista siemenet. Lohko paprikat reiluiksi paloiksi, viiipaloi kesäkurpitsa, halkaise sipulit.

Grillaa kasvikset kuumassa grillissä tai parilapannulla kummaltakin puolelta, kunnes ne saavat kauniin paistopinnan. Käytä tarvitaessa öljyä! Paprikaa ei tarvitse kuoria, vaikka itse niin taisinkin tehdä.

Voit tarvittaessa paahtaa kasvikset myös uunissa grillivastuksen alla 250 asteessa. Lisää silloin öljy ja suola jo tässä vaiheessa ja paahda kasviksia pellillä leivinpaperin päällä noin 15 minuuttia tai kunnes ne saavat kauniin värin.

Kasvisten paahtuessa valmista kvinoakuskus.
Keitä myös pavut, jos haluat tarjoilla niitä. Suolattu vesi (1 tl suola/1 L vesi), n. 10 min.

Huuhtele ja viipaloi halloumi, paista tai grillaa kauniin kullanruskeiksi. Pannulla tarvitset öljyä paistamiseen.

Nostele grillatut kasvikset, keitetyt pavut ja halloumi kvinoakuskusin päälle. Tarjoa heti!
Jos seurueessa on maitoallergisia, niin tarjoile halloumi erikseen.

Kvinoakuskus:

4 dl kvinoaa
8 dl vettä keittämiseen
1 tl suolaa
2 tl harissa-tahnaa
2 rkl oliiviöljyä
1 ruukku tuoretta minttua

Laita keitinvesi kuumenemaan. Huuhtele kvinoat tiheässä siivilässä runsaalla vedellä. (Huolellinen huuhtelu on tärkeää, koska kvinoan pinnassa on karvaan makuista saponiinia.) Mausta keitinvesi suolalla ja harissalla. Keitä kvinoa kannen alla kypsäksi, noin 15 minuuttia. Valuta tiheässä siivilässä ja kaada laakeaan kulhoon.

Hienonna minttu. Sekoita se ja öljy kvinoan joukkoon. Tarjoa grillattujen kasvisten kanssa tai vaikka lihan lisäkkeenä.

Siirrä grillatut kasvikset tilavaan kulhoon. Lisää öljy ja suola kasviksiin, jos et sitä vielä tehnyt. Mausta kasvikset sokerilla ja sherryviinietikalla.

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2012

Mahtava raparperipaistos





Tämä tuoreimman GRV:n raparperipaistoksen ohje on jo vilahdellut useammassa blogissa, mutta pakko se on kirjata tänne itsellekin muistiin. Ja jos ette vielä ole uskoneet, niin uskokaa nyt. Tajuttoman hyvää. Mutta no, tuleehan siihen aika paljon voita ja sokeria. Ei voi tulla pahaa noilla aineilla. Fariinisokeri antaa paistokselle suloisen karamellimaisen aromin.

Systeemin ulkonäkö on aika rustiikkinen, mutta sen ei kannata antaa häiritä. Taikina muuten valmistui kätevästi kummitytön 2 v. ja risat kanssa yhteistyössä. Taikinakulhon kaapimisesta huolehdittiin tällä kertaa myös erityisen suurella intensiteetillä.



Raparperipaistos

6-8 annosta

500 g raparperia
1,5 dl fariinisokeria

Taikina:
200 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kidesokeria
1,5 dl fariinisokeria

Tarjoiluun:

jäätelöä, kermavaahtoa tai vaniljakastiketta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Huuhteke raparperi ja paloittele ne noin 1,5 cm paloiksi. Kaada palat uunivuokaan (Ø24cm) ja sekoita joukkoon fariinisokeri. Paista paloja noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat hieman pehmenneet.

Nypi voi, sokerit ja jauhot kulhossa sekaisin. Levitä seos raparpereille.

Jatka paistamista noin 30 minuuttia tai kunnes taikina on kypsää ja ruskeaa.

Tarjoa lämpimänä jäden, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon saattelemana


keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012

Tolkun asiaa ruuasta, pilke silmäkulmassa!

 

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin huomatessani, että Tuomas Kyröltä ilmestyi ruokakulttuuriin paneutuva jatko-osa hilpeälle Mielensäpahoittajalle, nimittäin Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Tärkeitä asioita ja hyviä näkökulmia hauskassa paketissa. Erityisesti nauruhermoja kutkutti äänikirja, lukijana itseoikeutetusti Antti Litja.

Soppakellari suosittelee kesäisiin lahjapaketteihin tai ihan vaan itselle lahjaksi. Ja vähintään kesäreissulle autoon kuunneltavaksi.

Ei juonipaljastuksia, mutta mitä se on se pöysenmarjahillo?

P.S. Kuva lainattu Wsoy:ltä, heidän tuotettaanhan tässä mainostetaan ja linkataan. Jos ei käy, niin sopii ilmoittaa. Ja muuten uusimmassa Imagessa on Kyrön haastattelu, ihan kiva.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

Kielojen aikaan

Voi kunpa tähän saisi liitettyä vielä tuoksunkin! 
Mustikan lehdet kimpussa kielojen kanssa olivat suloinen yhdistelmä.
Alkukesä vaan on niin ihana!
 

Raparperi Brita onnistuu loistavast myös 
gluteenittomista jauhoista! Tee suosiolla tuplasatsi.