Sunday Roast: Rosmariinimarinoitu lampaankarree

Tuorein Glorian Ruoka ja Viini innoitti käyttämään vihdoinkin viime jouluna lahjaksi saadun Delicardin. En muuten kehtaa edes linkata GRV:n nettisivuille,ne  ovat nimittäin sen verran köppäiset, että ostakaa mieluummin lehti kuin tuhlaatte aikaa kivikautisella verkkosivulla.

Tilaamaamme Delicard-satsiin kuului mm. paketillinen lampaankarreeta ja siitä se ajatus sitten lähti.
Kareen tai karreen (molempia kirjoitusasuja esiintyy) kun leikkaa paloiksi niin syntyy lampaan kyljyksiä, ellen nyt ihan väärin ole ymmärtänyt.

Ohje on Sanna Kekäläisen käsialaa ja oikein mainio, onnistui hyvin. Kuten lehden artikkelissakin mainittiin, niin tämä on hyvä vaihtoehto joulukinkulle, jos possu ei oikein inspiroi.

Suosittelen muuten ehdottomasti käyttämään digitaalista paistomittaria. Eipä tarvitse arpoa kyspsyysasteiden kanssa. Laita digimittari ihmeessä joululahjatoivelistalle, jos et sitä vielä omista. Se ei taatusti ole mikään keittiölturhake.

Rosmariinimarinoitu lampaankarree

1 lampaan karree (meillä oli 2 lyhkäisempää päkää)
voita ja öljyä paistamiseen
suolla ja mustapippuria myllystä

4 valkosipulin kynttä
1 dl rypsiöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl sokeria
6 rosmariinin oksaa tai vastaavasti kuivattua
4-6 kokonaista mustapippuria
suolaa

Tee marinadi: Kuori ja viipaloi valkosipulit ja sekoita ainekset keskeknään.

Puhdista lampaasta luut siisteiksi, jolleivät sitä jo ole. Poista liika rasva ja renssaa kalvoja pois, jos jaksattaa.
Laita marinadiin ja anna maustua jääkaapissa vähintään 12 tuntia. Meillä lammas ja marinadi laitettiin isoon, vahvaan muovipussiin, jossa sitä oli helppo käännellä.

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista, mieluummin vähän aikaisemminkin. Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Paista lihaan nopeasti kaunis väri pannulla voi-öljyseoksessa. Mausta lihan pinta suolalla ja mustapippurilla. Työnnä paistolämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Tarkista, ettei mittari osu luuhun.
Kypsennä uunissa, kunnes mittari osoittaa 58 astetta, noin 25 minuuttia.

Kääri liha folioon ja anna vetäytyä huoneenlämmössä noin 10 minuuttia. Leikkaa liha ja asettele se lämmitetylle tarjoiluvadille. Tarjoa maa-artisokkapaistoksen, sitruunarisoton tai sitruunaisen parmesaanipolentan kanssa.

Iltapalaa Sunninmutikassa

  

Kävimme muutama päivä sitten oikein tuolla isolla kirkolla ja päädyimme iltapalalle ex tempore-hengessä uudehkoon ravintola Sunniin, Senaatintorin laidalle. Ihan ummikkoina emme ravintolaan marssineet, vaan muistin hämärästi, että Sunnin viikonlopun brunssi on kerännyt blogistaniassa ihan positiivisia kommentteja.

Olimme liikkeellä melko myöhään ja halusimme vain hieman iltapalaa, joten päädyimme tilaamaan pääruoat ja lasilliset viiniä. Sunnin menu on mukavan napakka, joten valitsemiseen ei tarvinnut käyttää turhaa arpomisaikaa.

Miespuolinen taisi vetäistä annnoskateuden suhteen tällä kertaa meistä sen pidemmän tikun, vaikka kalan syöminen ravintolassa onkin pieni tietoinen riski. Yrttikuorrutettu lohimedaljonki hummerikastikkeella oli juurikin sitä miltä se kuulosti. Lisäkkeet oli pakko ottaa erilliseltä listalta (ks. edempänä), koska lautasella oli kala ja kastike, ei muuta.

Oma maissikana-annokseni oli suoraan sanottuna aika käsittämätön. Kanan lisäksi lautaselle oli aseteltu paistettua munakoisoa, joka sinänsä oli ihan ok, sekä puolitettu mozzarellapallo. Juusto oli rakenteeltaan tiivisrakenteista, jopa vähän purkkamaista. Valitettavasti se ei maistunut juuri yhtään miltään, mozzarella kun on hyvin mieto juusto ja varsinkin halvimmat versiot ovat suorastaan mauttomia. Ruokalistalla annokseen mainittiin kuuluvan myös sitruunavoi, mutta en minä sitä oikein mistään bongannut. Ehkä en vain tajunnut. Suolaa oli mukana ihan reilusti, sen huomasin yölläkin, kun oli pakko nousta juomaan.

Pisti hieman kyllä miettimään, mitä ihmettä annoksen suunnittelussa oli ajateltu tai tavoiteltu.  Kaikki maut olivat hyvin mietoja, suutuntuma pääasiassa pehmeää, jopa mössömäistä ja annoksen väritkin olivat hyvin valjut.

Mietin siinä syödessäni, mainitsenko asiasta tarjoilijalle vai syönkö ja olen hiljaa. Päädyin olemaan hiljaa, koska jos annos itsessään on kökkö, niin se on kökkö. Tarjoilija ei olisi siinä hetkessä voinut asialle juuri mitään, ja itsehän olin annoksen kuitenkin valinnut. Annos ei varmaan ollut mitenkään virheellisesti valmistettu, ainoastaan huonosti suunniteltu.

Pääruokien lisäkkeet myydään Sunnissa erikseen. Ruokalistalla pääruokien alla mainitaan lisäkkeet, à 3,50e, joista voi valita mieleisensä. Pelkkä pääruoka ilman varsinaista lisäkettä olisi voinut minulle riittääkin, mutta koska listan puolesta oli aika vaikea päätellä, mitä annos sisältää niin päädyin tilaamaan lisukkeen. Lisukkeiden hinnoittelu erikseen on mielestäni keinotekoinen tapa saada pääruoat näyttämään hieman edullisemmilta. Jotenkin siitä jäi jopa hieman asiakkaan aliarvioimisen maku. Miespuolisen pääruoka todella kaipasi lisukkeen ja omaanikin sen tilasin, koska halusin jotain kasviksia. Cole slaw-salaatti sekä Miespuolisen lohkoperunta olivat hyvää perustasoa.

Senaatintorin kauniiden iltanäkymien lisäksi talon leivät taisivat olla tällä kertaa sitä parasta antia. Tosin pinaattileipä oli aika ihmeellinen. Miksi ihmeessä se pinaatti oli mätetty siihen leivän päälle? Lopputulos oli lähinnä ihmeellinen kostea kasa ja sormetkin sottaantuivat.

Nyt kun olen natisemisen alkuun päässyt, niin jatkan vielä vähän. Bistromeininkihän on nykyisin tosi trendikästä, joten unohdetaan pöytäliinat. Ok, sopii minulle. Mutta saisinko sitten leipälautasen? Tumma pöytäpinta ja leipä aiheuttavat hillittömän sotkun ja asiakas tuntee itsensä todelliseksi possuksi, vaikka hän vain syö leipää. Tämä pätee muuten aika moneen muuhunkin paikkaan eikä vain Sunniin.

Viimeinen niitti minun arkkuuni taisi olla taas se suomalaisten ravintoloiden päätösnumeroiden klassikko: Lasku. Sitä sai odotella piiiitkän tovin. Mikä kumma siinä on, että se laskun saaminen on niin pirun hankalaa? Ihan sama, oletko Rossossa vai misukkamestassa?

Ugh. Nyt en sano yhtään enempää. Saa olla eri mieltä!


P.S. Ehkä annan Sunnille vielä toisen tilaisuuden ja menen testaamaan brunssin joku viikonloppu.

Tuulahdus kesää: Pistou

Tämän viikonlopun Sunday Roast oli lampaankarree eli kyljysrivi, jonka valmistamiseen oli muutamakin innoittaja. Niistä lisää, kunhan vaan ehdin.

Marraskuun harmaudessa kaipasin lampaan kastikkeeksi jotain muuta kuin täyteläistä punaviinikastiketta. Jotain kesäisempää?  Katse kääntyikin Eteläiseen Ranskaan ja yrttiseen pistou-kastikkeeseen. Vaikkei sielläkään ehkä juuri nyt niin maailman paras keli taida olla...

Perinteisin pistou tehdään vain basilikasta eikä sotketa mukaan muita yrttejä. Minä halusin lisätä sekaan myös hieman persiljaa ja hyvin se sinne sopikin.
Traditionalisti tarjoaa tämän pistou-keiton kanssa, meillä tätä nautittiin lampaan kareen kanssa.

Hapokkuuden kastikkeeseen voi luoda myös tomaatilla, mutta näin talven keskellä se ei oikein tuntunut järkevältä, Jos valitsee tomaattisen version niin tähän kastikkeeseen olisi voinut
laittaa yhden ison tomaatin kaltattuna ja pilkottuna, siemenet positettuna. Sinne vain sursus bamixilla sekaan.

Basilika-persijlja pistou

3 dl tuoreita basilikan lehtiä (noin 1 puska)
1 dl tuoretta persiljaa
hyppysellinen suolaa
mustapippuria myllystä
1/3 solo valkosipulia siputtuna
45 g parmesaani raastettuna
0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamicoa

Laita yrtit, mausteet, valkosipulisilppu ja juustoraaste kapeaan korkeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi.

Lisää lopuksi öljy ja balsamico. Maista ja säädä makuja, jos tarvetta. Laita jääkaappin hetkeksi, jotta maut tasoittuvat.

Innoitus Pistou-kastikkeeseen David Leovitzilta. Ja nyt jos koska maistuisi myös lämmittävä pistou-keitto!

Vähän kuvaa kattauksestakin...

Porttiteoria eli muutama viinivinkki talveen

Jottei ihan heti kyllästyisi glögeihin ja muihin maustejuomiin, on välillä hyvä maistella vähän muutakin lämmikettä.Väkevöidyt viinit, portviinit, madeirat, sherryt ja banyulsit yhdistyvät meillä usein syksyyn ja jouluun ja miksipäs ei. Tuhteja makuja, rakennetta, makeutta ja alkoholia. Ja usein vieläpä ylättävän tasapainoisessa suhteessa.

Meillekin eksyy näitä puteleita aina silloin tällöin. Tässä muutamia viime aikojen tuttavuuksia, joista toinen lämmitti mieltä ja sydäntä oikein kovasti ja toinen nyt ei niinkään.Hupaisaa sinänsä, että molemmat viinit tulevat sattumoisin saman omistajan viinitaloista, Sogevinukselta. Sogevinus on pankkiomisteinen, iso toimija, joka omistaa useammankin portviinitalon.

Portviinit ovat käsittääkseni aina sekoitteita Douron alueen erilaisista paikallisista rypälelajikkeista, joista kuuluisin ja arvostetuin lienee Touriga Nacional. Viinin käyminen keskeytetään lisäämällä sekaan väkevää rypäleviinaa, jolloin viinissä säilyy reilusti makeutta ja alkoholiprosentti asettuu noin 17-20 prosenttiin. Jatkossa seuraa sitten erilaisia vaiheita tammitynnyrikypsytystä, riippuen tavoiteltavasta tyylistä.


Ensin se meille mieluisampi:

Kopke 20 Years Old Tawny

Vanha tawny (10-,20-, 30- tai yli 40-vuotias) on portiviinityyppi, joka sekoitetaan 7-80 vuotta pienissä varastointitynnyreissä kypsyneistä viineristä. Näissä viineissä on runsaasti kuivattujen hedelmien ja pähkinöiden aromeja, vanhemmissa myös karamellia ja toffeeta. Viinit ovat valmiita nautittaviksi eivätkä enää kehity pullossa, mutta näitä voi toki säilyttää vielä vuosia.

Alkon kuvauksen kirjoittaja kuvailee viiniä seuraavasti:
Väri: Vaalean kuparinruskea.
Tuoksu ja maku: Makea ja pähkinäinen, kypsän hedelmäinen, viikunainen, hennon kaakaoinen.

Tämä viini oli kerrassaan valloittava, täynnä kypsää hedelmää ja pähkinäisyyttä mutta ei missään nimessä liian tuhti tai tönkkö. Nauti sellaisenaan tai sipaise mukaan pala sinihomejuustoa ja muutama pähkinä.

Kannattaa huomioida, että pullossa on sakkaa. Kannattaa seisottaa pulloa tasaisella pinnalla vuorokauden verran, niin sakka laskee pullon pohjalle. Toki vähempikin voi riittää, koska pullon on pieni.

Kopke 20 Years Old Tawny


Hinta Alkossa 19,993 /0,375 l

Keittiönatsi on muuten maistellut samaa tuotetta.

Ja sitten se ei ehkä niin säväyttänyt tuttavuus:

Burmester Tawny

Tawny on yksi portiivinityylien kolmesta perustyypistä. Tawnyt tehdään sekoittamalla 2-6 vuotta pienissä varastointitynnyreissä kypsyneistä viinieristä. Viinin väri on vaalentunut luonnollisen hapettumisen kautta ja voi olla vaaleaa purppuraa, punaruskeaa tai jopa punakeltaista. Tawnyt ovat valmiita nautittaviksi heti pullotuksen jälkeen eivätkä kehity enää pullossa.

Burmester Tawnya on kuvailtu maahantuojan toimesta näin:
Väri: Hieman läpikuultava, kehittynyt, oranssinpunainen väri.
Tuoksu: Puhdas ja kehittynyt, rusinoita, rypäleitä ja suklaata.
Maku: makea ja runsas, suklaata, rusinaista hedelmäisyyttä, sekahedelmiä, pitkä ja lämmin.

Olen samoilla linjoilla kuvausten kanssa, mutta suurimman "turn offin" meillä aiheutti viinin läpitunkeva alkoholisuus. Jäimme vähän miettimään, että olisiko ostamamme pullo saattanut olla jotenkin viallinen, mutta jätimme palauttamatta. Korkkivikahan (pääasiallinen aiheuttaja trikloorianisoli TCA) saattaa ilmentyä viinissä tieynlaisena hedelmäisyyden katoamisena. Näin ollen alkoholisuus olisi siis päässyt korostumaan. Mutta tiedä häntä, kun ei ollut verrokkipulloa. Tuskin kuitenkaan eksyy toista kertaa meidän ostoskoriin tämä pullote.

Burmester Tawny Porto
Hinta Alkossa: 21,20e /0,75L

Kuvat: Alko

Jos haluat lukaista suomeksi vähän lisää portviinistä, niin etsi käsiisi kirjastosta Yrjö Karjalaisen ja Jukka Sinivirran Portviini-kirja. Kirja ilmestyi 2003, saatavuus kirjakaupoista lienee aika heikkoa. Englanninkielistä kirjallisuutta aiheesta on taatusti paremmin saatavilla. 

Bresaolaa ja granaattiomenaa

Tätä ruokaa nimitettiin sanaparilla pyhä yksinkertaisuus. Kyseessä on Suolaa ja hunajaa-blogin esittelemä carpaccio bresaolasta, sopii erinomaisesti perjantai-iltaan. Perjantaisin kun ei millään yleensä jaksa alkaa tekemään mitään töisevää, mutta haluaa nautiskella jotain vähän erityisempää viikonlopun alkamisen kunniaksi. Ja mitä on bresaola? No ilmakuivattua naudanlihaa, ihanan suolaista. Jos ilmakuivattu kinkku on mielestäsi liian rasvaista niin kokeile tätä. Maukasta ja aromikasta, mutta ei niin rasvaista kuin possu.

Koskahan sitä oppisi suunnittelemaan perjantaina herkut jo torstaina ja kävisi kaupassakin vaikka ihan virkeänä, silloin torstaina?

Bresaola-carpaccio granaattiomenalla
Kahdelle iltapalaksi

100g Bresaola-siivuja
Vajaa 1/2 granaattiomena
Parmesaania
1/2 ruukullinen rucolaa
Mustapippuria myllystä


Asettele bresaolasiivut lautasille. Asettele mukaan rucolaa, kahden hengen annokseen noin 1/2 ruukkullista on aika sopiva määrä.

Höylää päälle reilusti parmesaanilastuja, liruttele päälle oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria.

Paahda kourallinen pinjansiemeniä kuivalla pannulla kauniin kullanruskeiksi.

Ripottele lopuksi systeemin päälle granaattiomenan siemenet* ja paahdetut pinjansiemenet. Toimii myös ilman pinjansiemeniä, jos sattuvat olemaan loppu.

Granaattiomenan siemenet saa kätevästi irti, kun kopsuttelee napakasti puolikasta granaattiomenaa ulkopuolelta. Tee homma syvähkössä kulhossa niin minimoit roiskeet ja ihanan raikkaat ja rapeat siemenet ropisevat suoraan kulhoon.

Ylijääneet granaattiomenen siemenet voi muuten herkutella seuraavana päivänä aamiaisjogurtin päällä. Tai lisätä vihreän salaatin joukkoon piristeeksi. Tai vaikka minne, ovat todella monikäyttöisiä.

Suolapalaa: Chorizo-kaprispasteijat

Edeltävässä torttupostauksessa jo mainostinkin, että osasta viime vuotisia voitaikinalevyjä syntyi suolaisia pasteijoita.

Vaikka en tosiaan ole tainnut tehdä pasteijoita ihan lähimenneisyydessä, niin pakko myöntää, että on ne aika käteviä herkkuja. Pasteijoihin voi näppärästi upotettua kaikenlaista jääkaapin jämää.
Jos sellaisia siis sattuu olemaan. Meillä suosikkipasteijan asemaan nousseisiin rasvaherkkuihin sujahti mm. mausteista  makkaraa ja kapriksia.

Nyt voinkin sitten hankkia sen seuraavan paketin voitaikinaa tuonne pakkaseen. Ups, se muuten taitaa lymyillä siellä jo! :)


Chorizo-kaprispasteijat

Puolikas ison paketin ylivuotisia voitaikinalevyjä (suurinpiirtein määrä)

70 Pirkka chorizo viipaleita
1 pieni sipuli
50 g tuorejuustoa (meillä mustapippuri-tilli maustettua)
1 tl makeaa chilikastiketta
kuivattua timjamia
mustapippuria
1-2 rkl pieniä kapriksia

Hieman juustoraastetta

Voiteluun ja koristeluun kananmunaa ja seesaminsiemeniä

Nosta ylivuotiset ja vastaostetut voi- tai torttutaikinalevyt sulamaan.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.

Kuori ja silppua sipuli ja kuullota se öljytilkassa. Anna jäähtyä. Kuutioi chorizo. Sekoita makkaraan tuorejuusto, mausteet sekä kaprikset. Kippaa hieman jäähtynyt sipuli.

Leikkaa taikinasuorakaiteet taikinapyörällä kahtia, jotta niistä tulee neliöitä. Kaulitse niitä vähän, jos tuntuvat kovin tönkköpaksuilta.

Laita neliön yhteen kulmaan himpun verran juustoraastetta ja nökäre pasteijatäytettä. Kostuta neliön laidat vedellä ja taita se kolmioksi. Painele reunat kiinni sormin, ja rypytä kolmio tiukkaan kiinni vielä haarukalla. Laita valmis pasteija pellille, voitele ja koristele seesaminsiemenillä ennen uuniin menoa.

Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia.

Anna jäähtyä ja nautiskele glögin kera.

Joulun tähti luumuhillolla

Nyt kun jouluaattoon on aikaa himpun reilu kuukausi, kaupat soittavat jo joululauluja ja kaamosvalotkin on viritetty pihalle, niin alkaa totisesti olla korkea aika käyttää edellisjouluiset voi/torttutaikinalevyt pois pakastimesta.. Ensin ajattelin tehdä pelkästään suolaisia pasteijoita, joita en ole tainnyt tehdä sitten yläasteaikojen jälkeen, mutta Miespuolinen kärtti myös luumutorttuja, joita meillä kutsutaan joulutortuiksi. Luumutortut ovat Miespuolisen joulunvietossa lähes pyhän asian asemassa. Ja niiden nautiskelemisen voi hyvin aloittaa jo marraskuussa.

Onneksi kaupasta oli luumuhillo loppu, jouduin keittelemään hillon itse. Mittasuhteisiin lunttailin kollegoiden ohjeistuksia ja kanelin lisäksi nakkasin joukkoon vielä lisäksi vaniljaa. Ja kuulkaas, meillä ei enää tästä lähin käytetä niitä valmishilloja. Tämä itse tehty on NIIN paljon parempaa, kokeile vaikka!

Luumuhillo aka torttutäyte
reilu satsi

400g kuivattuja kivettömiä luumuja
1,5 dl sokeria
1,5 dl vettä
1-2 kanelitankoa
1 vaniljatanko tai vaniljajauhetta
2 rkl konjakkia

Keittele miedolla lämmöllä luumuja, sokeria ja vettä sekä mausteita tovi, jotta ainekset vähän pehmenevät ja muhjuuntuvat. Lisää loppuvaiheessa konjakki. Jos keitos alkaa näyttämään kuivalta,  lisää vähän kuumaa vettä. Jos haluat sileän hillon, niin kaivele maustetangot pois ja surauta keitos lopuksi bamixilla. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa. Käytä aina torttuinspiksen iskiessä.

Pasteijoista lisää huomenna.

Vielä kerran omppujälkkäriä: Kanelinen omenakakku

Siskot kokkaa-blogin Nelle pohdiskeli juuri, että syksyn kokkailut ovat keskittyneet paljon kurpitsaan. Minusta tuntuu, että meillä puolestaan on tehty tänä syksynä hämmentävän paljon omenajuttuja. Tai sitten ne vaan on päätyneet tänne ja muu ruoka jäänyt bloggaamatta.Sen kunniaksi, otetaan omenaa vielä kerran ja kiedotaan se herkullisesti kanelin kanssa kakkuun. Tadaa, Hovkonditorn-blogista Suolaa & Hunajaa-blogin kautta tännekin kulkeutui mahtavan mehukas ja ihanan kanelinen omenakakku.

Kanelinen omenakakku
(pieneen, halkaisijaltaan noin 20-senttiseen vuokaan sopiva annos)

175 g voita
2,5 dl ruokosokerisokeria
2 munaa
3 dl smetana ja ranskankermasekoitusta (1 prk+1 prk)
3 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
2 tl vaniljasokeria ta 1 tl vaniljajauhetta
1 rkl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Täyte:
1/2 dl ruokosokeria
1 1/2 rkl kanelia
vajaa 2 omenaa raastettuna (meilä 6 pientä kotimaista)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vaahdota voi ja ja sokeri vaaleaksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja sen jälkeen hapanmaitotuote. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.

Laita puolet taikinasta voideltuun kakkuvuokaan, sen jälkeen kanelilla ja sokerilla ja maustettu omenaraaste ja vielä päälle loput taikinasta. Halutessasi voit ripotella päälle kaneli-sokeriseosta. Kakun voi höystää kanelilla ja sokerilla (tomu) myös paistamisen jälkeen

Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia.Jos kakun pinta alkaa tummua liikaa, peitä se leivinpaperilla. Kakun kypsyyttä kannattaa kokeilla puisella varrastikulla.

Meillä kypsymiseen meni tasan 55 minuuttia, mutta aika on vähän uuni- ja vuokasidonnainen. Kannattaa olla tarkkana!

Note to self: Käytä mieluummin pyöreää vuokaa kuin sitä pitkulaista, tulee jotenkin nätimpi. Ja jos aiot yrittää tätä gluteenittomana toisenkin kerran niin Jytte-jauhoja tarvitaan noin 2/3 vehnäjauhojen määrän nähden. Ja asiasta kukkaruukkuun; smetsku+ranskankerma on alkuperäisessä reseptissä ohjeistettu sour creamina. Tein sitten yhdistelmän, mutta varmaan pelkkä ranskankermakin olisi käynyt.

Lounasboksin lisuke: Kukkakaaliriisi

Viikonloppu on sujahtanut hyvän seuran, hauskan tekemisen ja ihanan ruuan ja viinin parissa. Sunnuntai-iltana onkin aika suoda ajatus jos toinenkin alkavan viikon ruokapolitiikalle.

Meillä mennään arkilounaat aika pitkälti omilla eväillä. Välillä jaksan olla hyvin suunnitelmallinen ja esivalmistelen viikon ruokia hyvissä ajoin sunnuntaina. Toisinaan en sitten todellakaan jaksa, ja silloin mennään sillä, mitä sattuu jääkaapissa olemaan tai lounasravintolassa tyrkyllä.

Näinä karppauksen kulta-aikoina tämä kukkakaaliriisi lienee aika trendikäs juttu, mutta nakataan se nyt eetteriin tänne meillekin. Karppaukseen en nyt ota sen suuremmin kantaa, kukin päättäköön itse, mikä sopii omalle keholle parhaiten.

Kukkisriisi on kätevä ja nopea lisuke, joka on myös erittäin muuntelukykyinen. Lopputulos on aikaslailla eri mausteista ja kypsennystavasta riippuen. Ja mikä parasta, tästä ei seuraa normiriisin aiheuttamaa iltapäivän toimistokoomaa.

Kukkakaaliriisi

1 iso kukkakaali
1 L kiehuvaa vettä
suolaa, pippuria ja oliiviöljyä voi

Raasta kukkakaali raastimen isoimmalla terällä. Kaada raasteen päälle kiehuvaa vettä ja anna liota noin 10-20 sekuntia.

Kaada vesi pois siivilän avulla. Mausta öljyllä, suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti.

Kukkisriisin voi valmistaa myös pyöräyttämällä sen nopeasti pannulla öljytilkan ja mausteiden kera.
Sopii loistavasti myö louansevääksi, koska ei ole moksiskaan uudelleen lämmittelyistä

Ohjevinkkiä luurattu Gurmeesta.

Omppuohjetta Affenanmaalta (Omenakiusaus)

Michael Björklundin ja Kenneth Narsin uutukainen Lähiruokaa-kirja on päässyt esiin jo muutamissa ruokablogissa. Ja hauskasti molemmissa on postattu sama resepti. Pakkohan sitä oli kokeilla itsekin.

Kirja on muuten omakustanne. Ja jotenkin todella sympaattisen oloinen. Tai sitten se on vaan Micke, joka on niin sympaattisen oloinen ja kirja siinä samalla myös. Pakkohan tällainen olisi melkein saada omaankin hyllyyn.

Micken respetit ovat yleensä olleet aika simppeleitä, selkeitä makuja, mutta aina jotain pientä jujua matkassa. Tämä omenakiusaus ei ole ihan tavallinen kaura-omenapaistos, koska taikinaa laitetaan omenoiden allekin. Ja päällisen kruuna tuo siirapin lorottelu. Maku oli ihanan karamellinen. Menee selkeästi mun omppujälkkärilistalla TOP 3:seen!

Micken kaurainen omenakiusaus
jälkiruaoksi 6:lle

5-6 omenaa (koosta riippuen)
1 rkl kanelia
1 dl sokeria (50% tavallinen ja 50% muscovado)
150 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl siirappia

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Kuori omenat, jos jaksat. Poista siemenkodat ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita lohkojen joukkoon kaneli ja puolet sokerista.

Sekoita toisessa kulhossa huoneenlämpöinen voi, jauhot, leivinjauhe ja kaurahiutaleet sekä loppu sokeri tasaiseksi taikinaksi.

Painele puolet taikinasta uunivuuan pohjalle. Voitelu ei ole välttämätöntä, mutta ainakin lasivuuassa pieni öljysipaus ei tehnyt pahaa. Levitä päälle kaneli-sokeriset omenalohkot ja niiden pinnalle loppu taikina nokareina.

Valuta lopuksi siirappi norona kaiken ylle ja kypsennä kunnes paistos on kullanruskea. tähän menee noin 20 minuuttia. Tarjoa vaniljajäätelön kera.

Väriterapiaa: Himatabasco

Tänä syksynä olen sumeilematta hyödyntäny Kokkipottilan chilireseptien varastoa. Onneksi jollain oli kasa reseptejä, kun meillä oli lähinnä vaan tuota satoa, ei niinkän ideoita mihin ne kaikki chilit voi tunkea, paitsi kuivuriin.

Tämä ihanan värinen "himatabasco" syntyi Hannelen esimerkkiä noudattaen. Ja jollei tämä väriterapia auta edes hitusen kaamossynkkyyteen, niin johan on kumma.

Tabascotyylinen chilikastike

n. 250g chilejä
n. 2 1/2 dl etikkaa (käytin väkiviinaetikkaa (10%), jota laimensin vedellä noin 1:1, valkoviinietikka sopii varmasti myös hyvin)
1 tl suolaa

Etsi chilinkäsittelyyn sopivat hanskat. Kannattaa käyttää, todella. Tällaisen chilimäärän käsitteleminen tuntuu silmissä ja nenässä asti. Poista chileistä kannat, siemenet ja siemenkiinnikkeet. Silppua hedelmäliha pieneksi.

Mittaa kattilaan etikka (tai etikan ja veden sekoitus) ja suola. Lisää chilisilppu. Keitä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Anna jäähtyä.

Kaada seos blenderiin ja aja tasaiseksi kastikkeeksi (tai tee sama sauvasekoittimella). Kaada kastike puhtaaseen lasipurkkiin ja laita jääkaappiin kahdeksi viikoksi.

Siivilöi kastike ja säädä makua ja olomuotoa tarvittaessa etikalla.

Hannelen esimerkin mukaisesti minäkin laitoin kastikkeen jääkaappiin pariksi viikoksi ässehtimään. En ymmärrä, miksi, mutta kai siinä maut jotenkin sitten tasoittuu ja asettuu. Ohjeen mukaisesti siivilöin soosin kahden viikon kuluttua. Tuli selvästi tasaisempaa ja ohuempaa kastiketta. Toistaiseksi etikkataso oli minulle riittävä, en lisännyt mitään.

Oikeassa, aidossa tabascpssa käytetään kuulema saman nimistä chililajiketta. Että siinä mielssä tämä soosi ei ole tabascoa nähnytkään. Mutta tämähän onkin "himatabasco".

Ihan alkuperäinen resepti on täältä.

Vaniljalla maustettu tummien marjojen glögi

Syksyn harmaus puskee maanantaisin erityisesti päälle. Sääkin oli melkoisen kolea. Pakko oli pörskäyttää tulemaan pienet glögit. Ei suinkaan tämän kaamossesongin ensimmäiset, mutta ekat tänne päätyneet.

Tähän voi muuten kätevästi käyttää kaikki jääkaappiin haahuilemaan jääneet valmisglögin jämät. Vaikka olenkin vannoutunut "tee itse glögisi"-ihminen, niin silti joskus on pakko tyytyä siihen kaupan puteliin. Tähän voi siis surutta lirutella ne pullon jämät.



Vaniljalla maustettu tummien marjojen glögi

2 dl valmista punaista vahvasti maustettua glögiä
2 dl punaviiniä
0,5 dl mustikkalikööriä
1 dl mustaherukkamehutiivistettä (makeuttamaton)
1/2 vaniljatanko
maun mukaan tumma ruokosokerisiirappia tai sokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja anna lämmetä kunnolla. Anna porista ihan hissuksiin ja hauduta n. 15 minuuttia. Sytytä kynttilät.

Ongi vaniljatanko pois ja kaada mukeihin tai laseihin. Nauti rusinoiden ja manteleisen kanssa, jos sattuu kaapista löytymään. Nauti sisäisestä villapaidasta ja kynttilöiden valosta.


Syksyn viimassa ja joulun odotustunnemlmissa kannattaa muistaa myös nämä sisäiset lämmittäjät:

Korianterilla maustettu omenaglögi
Päärynäglögi
Hommanäsin glögi - valmisglögien aatelia

Tuulahdus lämpöä - mausteinen curry

Näistä nykyajan hienoista teknisistä vempeleistä ja netin suunnattomasta reseptiaarrearkusta huolimatta, minulle on edelleen kätköissäni nivaska lehdistä leikeltyjä reseptejä.

Kyseisestä kasasta valikoitui Olivia-lehdestä leikelty resepti vuoden 2010 alkupuolelta. Kyseisessä aviisissa ilmestyi tuolloin (Ehkä ilmestyy edelleenkin?) "täydellinen ohje"-juttusarja, josta olen ennenkin pominut muutamia helmiä.

Tällä kertaa tuon paperikasan pläräilyn seuraksena tehtiin lämmittävää curryä, johon pro-vinkkejä on antanut kovin mediaseksikäs Tomi Björck, trendikkäiden Farang ja Gaijin- ravintoloiden omistaja ja keittiömestari.

Nice to know-osaston infona voidaan mainita, että intialaiset itse eivät kuulemma kutsu näitä kastikeruokiaan curryiksi vaan nimitys on ihan brittiläisten siirtomaaherrojen kehittelemä. Tamilinkielen sana karil tai kari tarkoittaa kastiketta.

Curry on ihanan lämmittävä ruoka syyspimeälle ja vie ajatukset jonnekin paljon lämpimämpään. Soppakellari osallstuukin tällä ruualla kuukauden ruokahaasteeseen, jossa kisaillaan Kuinaarimurulassa Comfort food-teemalla. Lempeän lämmittävä curryhän on selvästi lohturuokaa.

Tiikerirapuja Curryssa
4:lle

1 iso sipuli
1 valkosipulin kynttä
rypsiöljyä paistamiseen
1 rkl raastettua inkivääriä
3 vihreää chiliä
1/2 tl juustokuminan siemeniä
1 tk korianterin siemeniä
1/2 tl curryjauhetta
1/2 tl chilijauhetta (huomioi tulisuus!)
1 tl jauhettua kurkumaa
1 rkl tomaattipyrettä
500 g tomaatteja
1-1,5 tl suolaa
2 tl sokeria
2 dl kookoskermaa

250 g raakoja, kuorittuja tiikeriravun pyrstöjä / kanaa / kotijuustoa / tofua

Pinnalle: hienonnettua tuoretta korianteria

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri. Halkaise chilit, poista siement ja hienonna ne. Muista varovaisuus chilin käsittelyssä, käytä hanskoja.
Kuumenna öljy paistinpannulla ja sipulit, valkosipulit, inkivääri ja chili. Paista viitisen minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes sipulit ovat pehmentyneet. Älä anna ruskistua.

Hienonna morttelissa jeeran ja korianterin siemenet. Lisää ne pannulle, samoin curryjauhe, chilijauhe, kurkuma ja tomaattipyree.
Jatka paistamista vielä viitisen minuuttia. Mausteet kannattaa mitata valmiiksi yhteen kippoon, josta ne saa helposti kipattua pannulle samaan aikaan.

Kuutioi tomaatit ja lisää ne pannulle. Paista pari minuuttia, kunnes seos kiehahtaa. Mausta suolalla ja sokerilla.

Lisää pannulle kookoskerma. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla 20-25 minuuttia välillä sekoittaen. Jos kastike uhkaa kuivua, lisää hieman vettä. Maista kasitke vielä ja säädä suolalla ja sokerilla tarvittaessa. Soseuta kastike sauvasekoittimella, jos haluat.

Lisää kastikkeen joukkoon sulatetut tiikeriravun pyrstöt. Meillä käytettiin tällä kertaa paistettua kanaa. Yhtä hyvin voi käyttää myös kotijuustokuutioita, tofua tai linssejä.

Anna kypsyä vielä 5-8 minuuttia. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta korianteria. Jos vihaat (edelleen) tuoretta korianteria niin korvaa se vaikka persiljalla.

Tarjoile curry naanleivän ja riisin kera. Meillä kokeiltiin tällä kertaa myös kukkakaaliriisiä. Siitä lisää joskus toiste.

PRO-VINKIT:

* Kokonaisia mausteita voi liottaa muutaman minuutin vedessä, Kosteista mausteista irtoaa paremmin makua
* Käytä tuoreita raaka-aineita, kuivatut mausteet lähinnä tukevat makumaailmaa
* Puolet rypsiöljystä voi korvata kookosöljyllä
* Älä lisää nesteeksi pelkää vetta vaan käytä liemiä (äyriäis, kasvis tms.) tai kookoskermaa. Lisää neste vähitellen niin saat sopivan sakean rakenteen.
* Jos tomaatit ovat kovin vetisiä, ne vetistävät myös curryn. Halkaise tomaatit ja purista ylimääräiset nesteet kuin sitruunasta.
* Jos maku tuntuu liian tuliselta niin lisää suolaa ja sokeria. Kooskokerman maku pehementää tulisuutta, mutta laimentaa mysö samalla muiden mausteiden makuja.

Omenakakkua ja kauratoskaa

Halusin viikonloppuna omenakakkua kauratoskalla. En ehtinyt itse sitä leipoa, joten valjastin Miespuolisen leipomispuuhiin. Hän kun on muutenkin meillä enemmän leipojaluonne.

Miespuolinen ei kestä minun tapaani soveltaa ja säätää reseptien kanssa, niinpä etsin hänelle valmiiksi hyvän kuuloiset reseptit, joita noudattaa tarkasti. Kiitos siis Anissette-kokkaa blogille kakkureseptistä, kauratoska tuunattiin päälle ja perusohje napattiin ihan Kotikokki-sivustolta.

Ohjeita ei suuremmin sovellettu, mitä nyt vähän sokereita säädettiin. Mutta pieniä kommentteja kirjoitin muistiin, koska minähän rakastan säätämistä. Ja kardemummaa.

Kuvasta tuli aika kamala. Syksy on saapunut - ja luonnonvalo on vähissä.


Kauratoskalla päällystetty kardemummainen omenakakku

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
75 g voita
2 dl maitoa

Päälle:
3 omenaa
1 rkl sokeria tai maun mukaan vähän enemmänkin
1 tl kanelia

Kauratoska:
75 g voita
½ dl sokeria (50% muscovado, 50% ruskea ruokosokeri)
3 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää voi ja nypi sekaisin. Älä hämmenny, vaikka taikina on tässä vaiheessa aika "pulverimaista". Nesteen lisääminen korjaa tilanteen, joten lisää seuraavaksi se. Taikina jää aika löysäksi.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan, kokoluokkaa 24 cm tai hieman suurempi.

Kuori omenat (kotimaisia ei tarvitse välttämättä kuoria) ja leikkaa ne lohkoiksi. Asettele taikinan päälle, ripsauta päälle sokeria ja kanelia.

Paista toiseksi alimmalla ritilällä 200 C asteessa noin 30-40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä 30 min kohdalla esim. tulitikulla. Anna kakun jäähtyä hetken vuoassaan.

Tarjoile lämpimänä jonkin vaniljatuotteen kera!

Notes: kardemummaa kannattaa laittaa enemmän ja omenoita ehkä vielä yksi lisää, varsinkin jos ovat kovin pieniä.

Paistovaiheessa kannattaa olla tarkkana, ettei kakku kuivu ja toska kärähdä. Sokerin voi vaihtaa myös kakun osalta tummempaan esim. muscvadoon.

Teetä, sympatiaa ja leipää (Teeleivät)

Teeleivistä tulee aina mielleyhtymä yläasteen köksäntunneille. Vaikka oikeastihan minä leivoin teeleipiä jo paljon ennen köksäntunteja, koska meillä sai lapset leipoa ja laittaa ruokaa.

Hieman yläasteen ajoista poikkeavaa twistiä teeleipiin tarjoaa tämä alunperin jostain Valion "korruptioiltamista" blogeihin levinnyt resepti. Ohjeita tähän löytyy ainakin Pumpkin Jamista ja Kokki-Pottilasta. Ja hyvä, että resepti on levinnyt, koska nämä ovat mainioita.

Muutaman leipäsen päälle ripottelin salamisuikaleita ennen paistamista, mikä sopi ihan mainiosti. Muut leivät maistuivat teen kera ihan ilman voitakin.

Juustoiset rahkateeleivät
4 kpl

2,25 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
2 tl leivinjauhetta
110g vahvaa cheddaria raasteena
2 pientä kotimaista omenaa raasteena (n. 1 dl)
1 prk rahkaa
reilu 1 tl itsetehtyä makeaa chilikastiketta
1/2 tl suolaa
3/4 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon juustoraaste ja omenaraaste. Lisää muut ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Taputtele taikinasta jauhotetuin, öljytyin tai kostein käsin leivinpaperille neljä teeleipää, joiden korkeus on n. 1cm. Jaa leivät leivinpyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla.
Paista 220-225 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia. Tarkkaile tilannetta, etteivät leivät pääse kuivumaan.

Huom. chilikastiketta olisi voinut lattaa vielä hitusen enemmän. Eli ensi kerralla 2 tl. Makuasioita!

Tarjoile teen ja sympatina kera, synkkänä ja myrskyisenä syysiltana.

Oi omeletti!

Kun jääkaapissa ei ole keskimäärin muuta kuin paketillinen kanamunia ja oma jaksaminenkin on vähän niin ja näin on ruoratkaisu omeletti eli munakas! No, onneksi sen munapaketin lisäksi kaapissa oli sentään vähän salaminpätkää, paprikaa ja juustoa.

Jostain muistini syövereistä mieleeni palautui Voisilmapeli-blogin täydellisen munakkaan valmistusohje. Ja pakko myöntää, että hyvää tästä tuli. Tähän asti olen ollut enemmänkin kokkeilityttöjä, mutta tämän myötä kokkeli on saanut todellisen haastajan. Osansa pelissä oli toki salamilla ja ihanan vahvalla cheddarilla.

Lienee sanomattakin selvää, että täytevaihtoehtoja voi itsekukin varioida juurikin mielentilan ja ruokakaapin sisällön mukaan.

Kuohkea salami-siitakesieni-cheddarmunakas
2:lle iltapalaksi

3 kananmunaa
5 cm salamia
1/2 pieni paprika
muutamia siitakesieniä
pieni kourallinen raastettua vahvaa cheddaria
voita paistamiseen
(suolaa)
rouhittua mustapippuria

Viipaloi makkara ja suikaloi paprika ohuiksi suikaleiksi, pienennä sieniä tarvittaessa sekä raasta juusto.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuaiset, kaada valkuaiset kulhoon. Sekoita keltuaisten rakenne rikki esim. lasissa. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, tavoitteena ei ole superkova vaahto, vaan kun vispilää nostaa, niin vaahdon pintaan muodostuu pieniä “vuoria”.

Valkuaisten vaahdottaminen erikseen ei ole pakollista. Yksinkertaisin tapa valmistaa munakas on rikkoa kananmunat kulhoon ja sekoittaa niiden rakenne rikki. Erottelemalla ja vatkaamalla valkuaiset saa kuitenkin aikaiseksi todella kuohkean munakkaan.

Laita pannu lämpenemään.

Sekoita keltuaiset ohuena nauhana valkuaisten joukkoon. Kun pannu on lämmennyt ja paistovoi sulanut, kaada seos pannulle. Lisää päälle salami, paprika, sienet ja, juustoraaste.

Heiluttele pannua hieman varmistaaksesi, että munakas on irti pannusta eikä jämähdä kiinni pohjaan. Laita pannuun kansi päälle ja paista keskilämmöllä niin kauan, että munakas on hyytynyt kokonaan (tähän menee noin 5-10 minuuttia).

Taita munakas nostamalla lastalla toinen puoli toisen päälle ja leikkaa keskeltä kahteen osaan. Tarjoile heti raikkaan vihreän salaatin saattelemana.

Lahjavinkki: Kakkulapio

Illat pimenevät, pikkuhiljaa sitä alkaa olla hyvä aika keräillä vähän lahjavinkkejä pikkujouluja ja muita loppuvuoden kinkereitä silmällä pitäen.

Välitön assosiaatio sanasta kakkulapio on se hopiainen Chippendale, jonka kaikki 90-luvulla teinivuosia eläneet ovat varmaan saaneet rippi- tai ylioppilaslahjaksi. Halusivat sitä tai eivät! Mutta toisinaan sitä kuitenkin saattaa tarvita useampaa leivoslapiota kerrallaan. Eikä se Chippendale välttämättä aina oikein istu kattaukseen tai tyyliin.

Vaan tämä ihastuttava Beloved-nimisen firman kakkulapio on idealtaan mainio. Vanha isohko lusikka on taottu littanaksi ja varustettu kakku-tekstillä. Annoin lapsan lahjaksi rakkaalle pikkusiskolle.

Musla-lusikasta taiteltu sormus on muuten todella viehkon nostalginen. Ja tämä ei ollut mikään vinkki joulupukille... :) Eikä maksettu mainos.

Saman putiikin yrttitikuista on blogattu muuten Pumpkin Jamissa. Ihan loistoidea lahjaksi innokkaille yrtinkasvattajille.