sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Rapea olutleipä


Sunnuntain iltateelle leipaisin tällaisen rivakan leivän. Innoitajina Pastanjauhajat. Kerrassaan mainion nopea leipä ja teki hyvin kauppansa. Koostumus on hauskan murenevainen. Sopisi mukavasti myös jonkun lämmittävän keiton seuraksi.


Rapeakuorinen olutleipä
7,2 dl (3 cups) vehnäjauhoa (meillä osa grahamina)
1-1,5 rkl leivinjauhetta
hieman vajaa tl ruokasoodaa/leivinsoodaa
hieman vajaa tl suolaa
0,6 dl (1/4 cups) sokeria
3,6 dl (12 oz) vaaleaa tai tummaa olutta

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon olut. Kaada voideltuun /öljyttyyn leipävuokaan, helpottaa sitten aikanaan leivän irrottelemista vuoasta. Meillä oluena oli ujosti ihan peruslageria, ei siis mitään tykkimaltaisia makuja

Paista 190 C:ssä 55-60 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä ensin muutama minuutti vuoassaan ja kopauta leipä sitten ulos. Voi olla hyvä idea jäähdytellä sitä vielä hetki tämän jälkeenkin. Tuore, liian kuumana leikattu leipä nimittäin tuppaa helposti hajoamaan käsiin, vaikka veitsi olisikin iskukunnossa.